Deeppii shittii

Tänään mulle tuli ekaa kertaa täällä vähän epämukava olo. Lähettiin koko perhe ulkoilemaan Oton hallin lähelle. Otto sanoi, että siellä on tosi viihtyisä puistoalue missä Elia voi leikkiä ja mie lenkkeillä. Ei tiedetty, mikä alue se oikeastaan on. Kauniita rakennuksia ja vehreää siellä oli. Läksin pienelle kävelylenkille. Nopeasti, muutaman vastaantulijan jälkeen, hoksasin, että kyseessä oli mielenterveyspotilaiden sekä kehitysvammaisten asuntola-alue. Jotenkin tuli vähän pelottava olo, sillä puisto oli mulle ihan vieras ja en osaa kieltä.. lähdettiin sitten aika nopeasti sieltä, sillä Eliakin vierasti puistoa, siellä oli jo vähän hämärää.

Tuli samalla myös kiitollinen olo. Terveys sekä fyysinen, että henkinen on suuri lahja. Vaikuttaisi, että ollaan oltu Oton kanssa niin onnekkaita, että saatiin suht terveet lapset. Oon niin onnellinen, että saan hoitaa lapsiani kotona ja touhuta perusarkisia juttuja!

Sitten vielä vähän pelotti kotimatka, kun en oo juuri liikkunut täällä pimeällä. Ja satoi vielä vettäkin... Oon vissiin melkonen pelkuri :)

Huomenna pakataan kimpsut ja kampsut autoon ja lähetään alppien pohjoispuolelle Väänäsiä moikkaamaan, ihanaa! Tänään jo herkuttelin ajatuksella, että pääsen Elinan kanssa kahvittelemaan ja höpöttämään meidän juttuja!

Tässä vielä kuva meidän perheen golffareista :) minuunkin puras taas golfkärpänen kun pääsin pitkästä aikaa rangelle!